Vigilia - III Lyrics

istuudun kiviselle penkille
jäkälänä jähmetyn kallioiselle paadelle
ja olemukseni suolakide murenee, liukenee
kas niin, huomaan kiitäväni halki vuosituhanten
vain pisarana pyörteistä pauhaavaa hurmeen virtaa
joka vuoroin kullervona kiroaa siittäjänsä, synnyttäjänsä
ja vuoroin vuolaaseen, ylitsevuotavaiseen kiitokseen kohoaa
vuoroin maahan poljetaan ja maan syövereihin syöstään
aina uudelleen armoitettuna noustakseen
alati, väistämättä
iäti, vääjäämättä